Mitä varten kirjoitan?

Tämä blogi seuraa arjen yksinkertaisissa ongelmissa kahlaavan, todennäköisesti - muttei todennetusti - masentuneen nuoren naisen elämää ja pyrkimyksiä päästä (rummun pärinää) uuteen nousuun elämässä. Erityisesti haluan tehdä pientä, omakohtaista tutkimusta mäkikuismasta (Hyperiforce Nova 300 mg 2 x pv), jota kävin hyvin epäileväisenä napsimaan viime maanantaina eli hmm, 12.8.13. Päätin kirjata päivittäiset havaintoni ylös. Tänään tulin siihen tulokseen, että päätöksessä on helpompi pysyä, jos on edes teoreettinen ajatus siitä, että joku voi kokeiluani seurata.

Kenen kannattaa tätä lukea?

Ei varmaan kenenkään. Jos kuitenkin haluat lukea elämän pienet asiat haasteellisiksi kokevan alisuoriutujan omakohtaisia kokemuksia, olet oikeassa paikassa. Tai jos jollain muulla tavalla koet aiheeni kiinnostaviksi, tai vaihtoehtoisesti niin tylsiksi, että saat tästä hyvät unilukemiset. Siinä tapauksessa olen iloinen, että saatoin auttaa.

Kirjoitan pääasiassa itselleni ja sen verran henkilökohtaisista asioista, etten toivokaan suurta lukijakuntaa. Kuitenkin mielelläni otan vastaan kommentteja ja mielipiteitä. Jotkut pienet seikat ovat voineet kirjoitusprosessissa muuttua ihan vain sillä, ettei henkilöllisyyteni kamalan kirkkaasti paistaisi läpi, mutta olennaiset asiat kuitenkin pitävät paikkansa. Kirjoitustyylini saattaa vaihdella jäyhän asiallisesta filosofiseen hyppien välillä jopa satiirin puolella. Lukeminen tapahtuu siis omalla vastuulla. Vakuutusten omavastuuosuuksien kannattaa siis olla kunnossa.

Niin ja tuosta vielä - kirjoitukseni tulevat hyvin pitkälti käsittelemään masennusta, keskittymisongelmia ja niiden kanssa pärjäämistä, mutta tyyli tosiaan voi tuntua hyvin kevyeltä. Tämä saattaa monista tuntua oudolta ja ehkä loukkaavaltakin, mutta se on vain minun tapani käsitellä raskasta asiaa ja ehkä myös keino etäännyttää itseni liian läheisestä aiheesta.

 Kirjoittajasta

Olen kolmatta vuosikymmentäni tässä maailmassa elelevä opiskelija, jonka opiskelemiset ovat aina olleet vähän heikoilla kantimilla. Käyttäytymiseni on vuosien varrella hiipunut peruskoulun aikaisesta jokapaikan rääväsuusta nykyiseen kotona viihtyvään hissukkaan, joka aina miettii, mitä muut hänestä ajattelevat. Minulla on ikävä lapsuuden itsevarmaa, toimeliasta asennettani. Kyllä, olin silloin varsin äänekäs ihan häiritseviin mittasuhteisiin asti, mutta silloin olin minä. Nyt tuntuu, että jokin olisi painamassa tuota luonteenpiirrettäni alas - että yhä olisin tuo valoisa puuhailija jonkin tukahduttavan kerrostuman alla.

Näköjään ajatus harhailee, ei mitään uutta sekään. Niin paljon on kerrottavaa, mutta kaikki tulee päähän yhtenä ryöppynä, josta saa kirjattua ylös murto-osan ennen kuin ajatus taas karkaa. Mutta siis lähdetään ihan perustiedoista. Tämä on ensimmäinen blogini, joten antakaa anteeksi aloittelijan tyhmästelyt.

Ja vielä disclaimer:

Jos epäilet itselläsi masennusta tai muuten elämä tuntuu vaikealta, kannattaa ilman muuta kertoa siitä asianmukaiselle terveydenhuollon ammattilaiselle sen sijaan, että luet tällaisia järjettömyyksiä. Toki eräänlaisesta vertaistuesta saattaa tämäkin käydä, jos asiaa laajasta näkökulmasta katsotaan. Mutta siis ammattiapu paras apu.

Jos etsit tietoa masennuksesta tai mäkikuisman käytöstä ja satuit jotenkin ihmeen kaupalla päätymään tälle sivulle, luultavasti tämä on väärä paikka etsiä. Ehkä jaan jotain löytämääni oikeaa tietoa tai linkkejä hyödyllisille sivustoille, mutta suurin osa höpötyksestäni on omakohtaista jauhantaa, josta ei voi vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä yleisempään suuntaan. Kaikki ihmiset ovat erilaisia. Tämä on yhden ihmisen tarina.