Back to business

Eilen en sitten raportoinutkaan mitään. Ei sillä, että olisi ollut mitään mullistuksia tapahtunutkaan, pienellä happihyppelyllä kyllä onnistuin käymään. En tiedä, lasketaanko sitä lenkiksi, mutta sen verran rapakunnossa olen tällä hetkellä, että pienestä täytyy aloittaa.

Mielenkiintoinen havainto

Tai ajatus. Jotenkin tuntuu, että mielialani olisi hieman paremmalla tasolla kuin vaikkapa viikko sitten, mutta en saa siltikään juuri mitään aikaiseksi. Sitten päästään mielenkiintoiseen asiaan: saamattomuuteni ei enää haittaa niin paljoa. Voin olla ihan vain so what, ehtiihän sitä tiskata huomennakin. Tai ensi viikolla. Ja kyllähän koulussa järjestetään uusintakokeita.

Siis... Mitä ihmettä? No joo, aiemmin kyllä taisin stressata asioista vähän liikaakin, mutta nyt tuntuu, että olen heilahtanut keskiviivan yli suoraan toiselle puolelle. En saa toivomiani asioita tehtyä, ja olen sujut sen kanssa. Onko tämä osa paranemisprosessia vaiko jotain muuta?

Toivottavasti osa paranemista - nyt kyllä tuntuu, että pikkuhiljaa alkaa taas mielenkiinto palata minulle tärkeisiin asioihin. Kuten tämäkin, että pitkästä aikaa päädyin kirjoittamaan. Tällä hetkellä suhtaudun positiivisesti ajatuksiini toipumisesta. Ehkä mäkikuisma tepsii minullekin? Tai ainakin sujuvasti esittää tepsivänsä.

P.S. Hälläväliä-asenne näyttää tarttuneen kirjoittamiseenikin - tuli naputeltua todella huolittelematonta ja jopa tylsähköä tekstiä. Pyydän anteeksi. Jospa saisin asenteitani vähän korjattua tulevaisuudessa.