Loppuarvio (ainakin tähän asti)

Yhden purkin mäkikuismaa sitten nappailin keskimäärin 1,5 tabletin päivävauhtia - joskus siis yhden, joskus kaksi. Kyllä, mielialani koheni jonkin verran, tunsin olevani iloisempi kuin aiemmin. Lopetin siis käytön hmm, mitähän siitä tulee. Syyskuun lopulla? Vai?

En itse asiassa tiedä, onko iloinen oikea sana muutosta kuvaamaan. Jotenkin... Tyytyväisempi. Kun päivän kouluhommat jäivät tekemättä, olin vain "so what", ja jatkoin tv:n katselua tai muuta yhtä kehittävää toimintaa ilman omantunnonpistosta.

Yhtään tuotteliaammaksi en siis tullut. Voi toki olla, että mielialan pitää ensin koheta, jotta kykenee tekemään myös niitä vähemmän innostavia hommia, ja pikkuhiljaa sitten siihen rutinoituu.

Edelleen selitän asian huonosti. Siis kun on pitkän aikaa tottunut tekemään, joutunut tekemään, asiat tietyllä tavalla, tästä tavasta voi olla vaikea päästä eroon, vaikka motivaatio sinänsä olisikin jo ihan riittävä. Toimintamalli on automatisoitunut, niin pitää suorastaan haastaa itsensä ajattelemaan, että pystyisinköhän sittenkin lukemaan oppikirjasta yhden luvun lisää? Tai edes sen yhden luvun? Muuten vajoaa johonkin sängynpohjalle ihan vain vanhasta tottumuksesta.

Ehkä olisi pitänytkin jatkaa mäkikuisman käyttöä. Lopullisesti päätin jättää sen, kun valmistetta ei ollut apteekissa, josta sitä kävin kyselemässä. En vaivautunut pistäytymään toisaalla. Tuokin on kuitenkin tarkoitettu lyhyempiaikaiseen käyttöön.

Mielialani on kuitenkin jonkin verran parempi kuin mäkikuisman käyttöä aloittaessa. Pieni vajoaminen tuli muutama viikko sitten, todennäköisesti koulustressin vuoksi. Nukuin kait 12 tuntia vuorokaudessa tuntien silti oloni väsyneeksi, ja pienikin ponnistus uuvutti. Ja tämä toki stressasi entisestään.


Mutta niin. Nyt liikun enemmän. Melkein jopa sanoisin, että liikunta on auttanut paremmin kuin mäkikuisma. Elimistön omat endorfiinit tuovat hyvän olon, lenkillä käydessä saa raitista ilmaa, maisemat vaihtuvat, eikä jää happanemaan neljän seinän sisään.

Ihan vihoviimeistä tosiaan on upota sisätiloihin ja unohtaa ulkomaailma. Mitä pitempään sisällä kököttää, sitä vaikeammaksi tulee aukaista se ovi ja lähteä ihmisten ilmoille. Kynnys kasvaa päivä päivältä, ja aina tuntuu mukavammalta jäädä kotiin. Josko sitä huomenna. Ei sitä huomenna. Nyt.

Ei sillä - en todellakaan ole mikään himoliikkuja, joka saisi mielettömät kicksit urheilusta. Kun olisinkin. Mutta silti liikkuminen auttaa. Kun vain saa aikaiseksi avata oven.

En todellakaan koe olevani päässyt eroon masennuksesta. Sanoisin, että nyt se on siedettävämmällä tasolla. Vaikea muistaa, milloin olisin ollut todella onnellinen pidemmän aikaa. Ehkä tietynlainen vakavuus kuuluu luonteeseeni.

Toisaalta lapsena olin varsinainen nauravainen energiapakkaus. Hyvässä seurassa lapsuudesta tutut piirteet nousevat esiin, ja se tuntuu ihanalta. Jokin murrosiän kieppeillä opittu ajatusmalli on vain viallinen ja vääristää näkemykseni maailmasta ja itsestäni.

Ehkä se on tietynlainen avoimuus uusia asioita kohtaan. Se, joka minulla oli lapsuudessa, mutta jonka olen sittemmin menettänyt. Toki pyrin olemaan avoin ja vastaanottavainen, mutta nyt seassa on ikävää epäilystä ja epävarmuutta. Ajatuksia siitä, onko asia tosiaan niin hyvä, miltä näyttää. Siitä, onko tuo ihminen tosissaan vai pilaileeko hän kustannuksellani. Siitä, kehtaako näin nyt tehdä, vai tuomitsevatko muut minut siitä. Olenko outo, jos teen näin.

Ihailen valtavasti ihmisiä, jotka vain ovat rehellisesti sellaisia kuin ovat. Olivatpa sitten jotenkin oudompia kuin muut tai eivät. Tämä taito minun on opittava. Tai muistettava, miten tein sen lapsena.



Olipas nyt tajunnanvirtaa kerrakseen. Ja tuntui hyvältä kirjoittaa. Ehkäpä pitää tämäkin blogi kaivaa esiin, kun on päässyt pahasti pölyttymään.

Tiivis tilannekatsaus

Paljoa en ehdi kirjoittaa, mutta pientä raporttia tähän väliin.

Jotenkin tuntuu, että olen hmm, tyytyväisempi aiempaan nähden. En aikaansaavampi, vaan tyytyväisempi. En tiedä, onko tämä hyvä vai huono juttu - olenko positiivisemmalla mielellä vaiko heittänytkin kaiken toivoni suoriutua asioista paremmin?

Vai alanko saamaan asioita tehtyä, kun olen ensin saanut motivaationi kuntoon?

Joka tapauksessa haluan nähdä, mitä tapahtuu. Olen utelias. Hämmentynyt. Toiveikas.

Ja jälleen: pahoitteluni koruttomasta, puolivillaisesta tekstistä. Hieman hävettää tällainen. Pakko myöntää, tämän blogin aihe ei ole kaikkein inspiroivin kirjoittaa hienoja sepustuksia. Ketäköhän tästäkin voi syyttää?

Back to business

Eilen en sitten raportoinutkaan mitään. Ei sillä, että olisi ollut mitään mullistuksia tapahtunutkaan, pienellä happihyppelyllä kyllä onnistuin käymään. En tiedä, lasketaanko sitä lenkiksi, mutta sen verran rapakunnossa olen tällä hetkellä, että pienestä täytyy aloittaa.

Mielenkiintoinen havainto

Tai ajatus. Jotenkin tuntuu, että mielialani olisi hieman paremmalla tasolla kuin vaikkapa viikko sitten, mutta en saa siltikään juuri mitään aikaiseksi. Sitten päästään mielenkiintoiseen asiaan: saamattomuuteni ei enää haittaa niin paljoa. Voin olla ihan vain so what, ehtiihän sitä tiskata huomennakin. Tai ensi viikolla. Ja kyllähän koulussa järjestetään uusintakokeita.

Siis... Mitä ihmettä? No joo, aiemmin kyllä taisin stressata asioista vähän liikaakin, mutta nyt tuntuu, että olen heilahtanut keskiviivan yli suoraan toiselle puolelle. En saa toivomiani asioita tehtyä, ja olen sujut sen kanssa. Onko tämä osa paranemisprosessia vaiko jotain muuta?

Toivottavasti osa paranemista - nyt kyllä tuntuu, että pikkuhiljaa alkaa taas mielenkiinto palata minulle tärkeisiin asioihin. Kuten tämäkin, että pitkästä aikaa päädyin kirjoittamaan. Tällä hetkellä suhtaudun positiivisesti ajatuksiini toipumisesta. Ehkä mäkikuisma tepsii minullekin? Tai ainakin sujuvasti esittää tepsivänsä.

P.S. Hälläväliä-asenne näyttää tarttuneen kirjoittamiseenikin - tuli naputeltua todella huolittelematonta ja jopa tylsähköä tekstiä. Pyydän anteeksi. Jospa saisin asenteitani vähän korjattua tulevaisuudessa.

No, kävinkö lenkillä? En...

Edellisessä kirjoituksessani tein pyhän päätöksen tehdä tänään vähintään puolen tunnin juoksu/kävelylenkki. Ja lipsuin tuosta. Kävin kyllä vähän alle kahden kilometrin päässä hakemassa postista paketin, lasketaanko se? Ei se ole sitä, mitä itselleni lupasin. No, jos vaikka huomenna...

Ja raportointia

Jotenkin tämä päivä meni taas heikommin kuin pari edellistä, vaikka sain pitkät, mukavat yöunet. En ole oikein muuta tehnyt kuin istunut tietokoneen äärellä koko päivän tekemässä ei-mitään. Tai kävinhän siellä postissa. Mutta varsin turha päivä, toivottavasti huomenna elämä näyttää taas kirkkaammalta. Positiivisena puolena täytyy mainita, että levottomuuden tunne on vähentynyt. Ainakin sellainen fyysinen levottomuus - mieli poukkoilee paikasta toiseen ihan kuten ennenkin.

Tänään suunnittelin liikuntaa...

Suunnitelman asteelle se jäi. No, tuli kyllä kauppareissusta ja muista varmasti joku puoli tuntia, mutta tarkoituksena oli ensimmäistä kertaa kuukausiin lähteä ihan varta vasten juoksu/kävelylenkille.

Pari vuotta sitten olin elämäni terässä - pystyin juoksemaan yhtäjaksoisesti pitkiäkin aikoja, ja kymmenen kilometriä meni alle tuntiin. En tietenkään ole mitään huipputasoa koskaan ollut, mutta hyväkuntoinen kuitenkin. Pikkuhiljaa kuitenkin lenkkeily jäi enemmän ja enemmän taka-alalle, ja juoksemaan lähteminen oli yhä vaikeampaa.

Liikunta tutkitusti auttaa masennukseen. Tai sanotaan muistaakseni tutkitusti, koska en jaksa etsiä todisteita väitteelleni. Verenkierto aivoissa ja koko kropassa vilkastuu, ja vapautuu vaikka sun mitä endorfiineja. Stressi vähenee. Ongelmana on, että masentuneena ei huvita lähteä pitkomaan pitkin puistikoita, ja kun ei lähde, seuraavalla kerralla se on yhä hankalampaa. Ja sitten lopulta antaa koko asian olla.

Huomenna. Huomenna lähden vähintään puolen tunnin lenkille. Näin päätän, ja kun se on julkisesti ilmoitettu, päätöksestä on vaikeampi luistaa.

Lääkintäraportti jatkuu

Viime yö oli jälleen todella levoton, ja koko tämänkin päivän olen ollut jotenkin jännittyneessä tilassa ilman nähtäviä ulkoisia syitä. Illalla päässä pyörivät bloggausasiat niin innokkaasti, etten saanut unta, ja aamusta heräilin ehkä tunnin ennen herätyskellon soimista. Tässä kyllä ehkä oli syynä tieto aikaisesta herätyksestä, joka jo valmiiksi ärsytti ja nosti stressitasoja.

Mielialani on ollut ihan kohtuukorkealla, vähän vajosin jossain vaiheessa miettimään no, kaiken hankaluutta. Edelleen ja edelleen on ongelmia keskittymisessä, tänään jopa enemmän kuin eilen. Johtuneeko sitten muutenkin hieman levottomasta olosta. Mietin, johtuisiko levottomuuteni aloitetusta lääkkeestä. Todella monia muitakin selityksiä on. Seuraan tilannetta, ja jos ei parin päivän päästä ala helpottaa tai löydy muita syitä, niin kokeilen vähentää annostusta yhteen nappiin päivässä.

Niin, muutamien päivien ajan minulla on esiintynyt pientä huimausta noustessani äkisti seisomaan oltuani pitkään vaikka makuulla. Aamuisin on pitänyt parin sekunnin ajan sängynreunalla istuen tasata päätä ennen kuin kehtaa nousta ylös. Muulloin huimausoireita ei ole esiintynyt. Mutta siis tällaista ei ole ennen juurikaan esiintynyt, joten uskaltaisin olettaa mäkikuismalla olevan jotain tekemistä asian kanssa. Varsinkin, kun yleisenä sivuvaikutuksena monessa lähteessä mainitaan juuri huimaus. Seurataan tätäkin.

Masennustestailu

Teinpäs tänään masennustestejä. Tämä olisi pitänyt tajuta jo ennen ongelmaan puuttumista, jotta voisi kunnolla vertailla tuloksia vaikka kuukauden päästä.

http://www.masennustesti.info/ (19/30 p., yli 12 viittaa masennukseen)
http://www.terveysportti.fi/xmedia/pgr/100.012.html (23 p. eli kohtalainen tai keskivaikea masennus)

Tuo jälkimmäinen on kyllä siitä huono, että siinä kysellään laihtumisesta, kun minulle päinvastoin on kerääntynyt vähän lisää painoa - etenkin makeaa tulee syötyä liikaa. Nukkumiskysymyksessä ei ollut vastausvaihtoehtoa lisääntyneelle väsymykselle ja nukkumisen määrälle - minulla vielä nämä luokat ovat sekaisin niin, että heräilen ja pyörin levottomana sängyssä aamuyöstä, mutta saatan silti nukkua ylipitkään. Kyselyssä ei ole niinkään otettu huomioon epätyypillisen masennuksen mahdollisuutta.

Mäkikuismaraportointia

Minua on muuten jotenkin käynyt ärsyttämään sana mäkikuisma. Tuntuu, että käytän sitä ihan liikaa, ja se vaikuttaa jotenkin... Mielikuvituksettomalta. Pitänee puhua vain lääkkeestä tai pilleristä, mutta siitä taas tulee ihan narkkariolo... Mutta asiaan.

Tänään oli lyhyistä yöunista huolimatta ihan hyvä päivä, joskaan en edelleenkään saanut itseäni patistettua oppikirjojen pariin. Miksi lyhyet yöunet? No, innostuinpa kirjoittelemaan toistakin blogia ihan eri aiheesta, ihan vain pitääkseni yllä edes jonkinlaista ei-hävettävää tasoa englannin kielessä. Siinä sitten puuhastelinkin aamukolmeen, eikä nukkumisesta tullut mitään peiton alle ujuttauduttuanikaan (et usko, miten pitkään tavailin tuota sanaa mielessäni). Muutaman tunnin verran tuli sitten uinuttua. Mutta juttelin tänään ihmisille enemmän kuin viime aikoina yleensä, ja nautin siitä. Keskittyminen kuitenkin edelleen aika pohjalukemissa, samoin hiemankin suurempaa päänvaivaa tuottavien asioiden tekeminen.

Jospa lääkeaine käy pikkuhiljaa tehoamaan? Vai onko tämä vain plasebovaikutus? Vaiko vain hyvä päivä levätyn viikonlopun jälkeen? Olisiko matala mieliala vallannut heti kun yritän tehdä jotain enemmän ponnisteluja vaativaa? Sen kuulet seuraavassa jaksossa.

Tai ehkä sitä seuraavassa. Tai ei milloinkaan. Maailma tarvitsee lisää mysteereitä.

1. viikon havainnot ja käyttökokemukset

Eli miltä mäkikuisman käyttö vaikuttaa. Aloitin havaintojeni seurannan kirjaamalla asioita ylös muistikirjaan, jonka sisällön nyt suollan tänne.

Ma 12.8.

Aloituspäivä. Aamuyön nukkuminen oli vähän levotonta, eikä ihmisten näkeminen suuremmin huvittanut. Kaikkea ei saanut tehtyä, mitä oli suunnitellut.

Avatessani pienen mäkikuismapurnukan nenään lehahti voimakkaahko tiivistetyn kasvin haju. Itse pillerit ovat jonkun Multitabin kokoisia, tummanvihreitä napukoita. Ei mikään kaikkein esteettisin kulinaristinen kokemus, mutta kävin noita nappaamaan tasaisin välein kahdesti vuorokaudessa.

Ti 13.8.

Jälleen levotonta nukkumista aamusta. Herätyskello oli soimassa herätäkseni ihmisten aikoihin, mutta torkutin sitä, kunnes se tajusi luovuttaa. Päivällä mieli oli ehkä vähän korkeammalla kuin eilen, ihmisetkin tuntuivat taas mukavilta. Keskittymiskykyä ei nimeksikään. Liikunnan vuoksi sain käytyä ostoksilla kaukaisemmassa kaupassa kuin n. kilometrin päässä oleva lähimarketti. Siis kävellen.

Ke 14.8.

Edelleen levotonta nukkumista. Herätessäni leuka ja hampaat tuntuivat siltä, kuin olisin kiristellyt niitä yön. Varmasti osasyyllinen tähän oli tiedossa ollut aikainen herätys ja stressaava päivä. Siinä aika sitten menikin väsymystä vastaan taistellessa, kuitenkin kavereiden kanssa hyvillä mielin juttelin.

To 15.8.

Ja edelleen levoton aamu, mutta univelat tuntuivat tulleen kuitatuiksi. Keskittymisestä ei taas ole tietoakaan - pieni valoisa puoli tässä se, että keskittyminen hairahtui tulevien asioiden suunnitteluun. Tai no, osaksi puhtaaseen päiväunelmointiin.

Pe 16.8.

Silläkin uhalla, että toistelen vain vanhoja havaintojani, mainitsen yön olleen levoton, etenkin aamusta. Levottomampi jopa kuin aiemmin rekisteröidyt. Aamupäivällä olisi ollut ohjelmaa, mutta se jäi väliin, kun en jaksanut nousta ylös. Kuitenkin lopulta kampeuduttuani sängystä sain ihan mukavasti tehtyä asioita - käytyä kaupassa ja pestyä pyykkiä. Joskin kaupassa jotenkin muut ihmiset tahtoivat ärsyttää - näytin kuitenkin kohteliasta naamaa ymmärtäen,  että ärsytys johtuu minusta eikä heistä.

La 17.8.

Nukkuminen vähän helpompaa, kuitenkin levotonta pyöriskelyä edelleen havaittavissa. Olin kuitenkin tyytyväinen vapaapäivästä ja mieliala tuntui olevan aika korkealla. Tein itse pitsaa rennomman päivän kunniaksi. Ja söin sitä valtavat määrät, kuten myös suklaata. Huoh. Innostuin pitkästä aikaa osallistumaan arvontoihin netissä, siinä sitten ilta kuluikin. Mukava oli päästä tekemään tuollaista kevyttä, suhteellisen aivotonta puuhastelua.

Su 18.8.

Ensimmäinen rauhallinen yö pitkään aikaan. Vähän hämäriä unia kyllä esiintyi, mutta nekään eivät ole minulle niin epätavallisia. Nukahtamisessa oli pieniä ongelmia. Keksin aloittaa tämän blogin! Tämä on minulle aika ennenkuulumatonta, ja olen jopa ylpeä siitä, että sain itseni patistettua tätä naputtelemaan. Jonkinlaista viitseliäisyyttä vielä minussakin jäljellä. Ja no, sitten taas minun olisi tänään pitänyt saada opiskeltua rästiin jääneitä asioita, jotten olisi ihan pihalla koulun alkaessa taas. Kai sitä ehtii? Sen säännön asetan itselleni nyt ja tässä, että ensin koulu, sitten bloggaus. Tai siis huomisesta alkaen. Hyvät päätökset pannaan täytäntöön aina huomenna.

Yhteenveto

Mitään mullistavaa en ole ensimmäisenä mäkikuismaviikkona huomannut, eikä se ole yllätyskään. Kaikissa virallisemmissa lähteissä sanotaan, että vasteen esilletulo voi kestää useamman viikon. Netistä löytämissäni yksityishenkilöiden kertomuksissa on kylläkin nopeampaan vasteeseen viittaava trendi.

Mutta niin. Viime yönä nukuin tosiaan paremmin kuin aiemmin, mutta tuo oli vain yksi yö ja vähäisillä stressitasoilla. Nähtäväksi jää, miten taas arkipäivinä menee. Innostus ja aloitekyky on tainnut kyllä hieman lisääntyä - miksikähän tätäkin nyt tässä kirjoitan! Vielä kun saisi jostain kyvyn keskittyä. Tämä ongelma voi tosin liittyä muuhunkin kuin masennukseen, mutta toiveena on, että keskittyminenkin hieman helpottuu masennusoireiden lieventyessä. Mutta askel kerrallaan.

Vähän mietityttää, onko päivittäinen edistyksen seuraaminen paras keino arvioida lääkehoidon tepsivyyttä. Vaikutus on niin hidasta, ettei sitä huomaa lyhyin väliajoin seuratessa? Tulee mieleen kasvavat lapset - vanhemmat eivät huomaa muutosta, mutta vaikka harvemmin tavatun mummin luona kyläillessä ensimmäinen huudahdus on "Ootpas sä kasvanut!" No, kokeillaan vielä jatkaa samaan malliin.